sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tornionjoella lohen perässä kesällä 2016

Vielä tästä muutaman tovin ajelee kahvin ja munkin voimalla!
Kesän 2016 ehkä odotetuin kalareissu oli Tornionjoen reissu Lempeän suvannon  kalapaikalle. Saavuttuamme majoituspaikan pihaan meitä oli vastassa Lempeän suvannon paikkaa pitävät Mervi Rastas ja Tarmo Koivumaa. Alkujutustelujen jälkeen meidät ohjattiin oikein viihtyisiin majoitustiloihin. Saimme nukkumapaikaksemme koulun entisen opettajan opettaja-asunnon, joka oli joku aika sitten remontoitu ja täytti majoituspaikkatoiveemme erinomaisesti.

Tavarat pikaisesti kämppään ja kalastuslupia ostamaan vaikka kello olikin jo melko paljon. Luvanmyyntipiste oli tuolloin ihan siinä naapurissa ja jos valop paloivat ikkunassa voi niitä lupia mennä kyselemään..näin sanottiin ja näin asiat hoituivat. Luvat taskussa takaisin majapaikalle ja heti kokeilemaan siihen rantaan. Lempeän suvannon kaikki rakennukset ovat joen töyrään päällä eli illalla tulistellessa oli kiva seurailla joen tapahtumia ja lohien hyppyjä.


Tikkuahvenia hyvässä seurassa

Isä ja Valtteri paistelivat omasta rannasta saatuja tikkuahvenia. Hitaasti kypsyneet grillatut ahvenet maistuivat vaikka lohen perässä oltiinkin.

Seuraavan aamun valjettua saimme ohjeita soutuun ja koneella ylävirtaan ajoon.

Tuntui hieman oudolta ajaa myllertävässä koskessa ja nähdä kivien vilahtelevan veneen ohi... hieman erilainen fiilis. Oli siis perusteltua pitää kelluntaliivit päällä. Väylän virtaus ei näytä kuvissa kovin vuolaalta mutta kyllä se aika reippaasti virtasi, ei millään olisi huvittänut joutua pois veneestä ja virranviemäksi.

Näkymä omasta rannasta ylävirran suuntaan.

Näkymä alavirtaan.



 Kelluntaliivit päälle ja vavat & vieheet veneeseen ja pyytämään. Ei sitä pyytämättä saa. Koneella ylävirtaan kilometri tai kaksi ja soutaen jarrutellen takaisin alas. Välillä veneen vieressä kuohahti koski niin että oikein pelästyi kun ei tuollaiseen ollut oikein tottunut. 

Ensimmäinen lasku ei tuottanut tulosta mutta käsivarsissa huomasi soutaneensa. Ylöspäin oli paljon kevyempää kulkea konevoimalla.







Ruotsin rantaa kuulemma kannatti soutaa ja mehän soudettiin. Aamulla oli pakko laittaa vähän enemmän päälle mutta parin laskun jälkeen jo tarkeni paitahihasillaan. 











Aivan Ruotsin rannan tuntumassa oli herkullisen näköisiä kiven takusia ja peileja. Välillä yritettiin keskeltä jokea ja taas Ruotsin rannan kiven takaisia pyörteitä. Välillä jopa saatiin ruotsalaista heinää vieheisiin! Samanlaista oli kun Suomessakin.

Jatkuvasti odotettiin rullan pärähdystä. Keloina meillä oli vanhat PENN 320GT2 vetokelat ja niissä yhtä vanhat Shakespearen UglyStick GoldTigerit. Varmasti riittävän järeät ja ehkä liiankin. 

Muutaman nousun ja laskun jälkeen oli pakko pitää tauko. Kalasteltiin siis rannalta :)

Saaliksi saimme ahvenia ja harjuksia. Molemmat kalalajit tykästyivät pienenpieniin lippoihin ja leecheihin virvelillä heiteltynä. Lohet jatkoivat hyppimistä joella.













Kala saa vapautensa
 Toisen päivän iltana Ruotsin puolen rannalla joki hieman levenee ja virtaus tasoittuu. Annamme veneen lipua virran ja suvantoalueen reunaa hetken aikaa.  KALA KIINNI! Vapa taipuu ja veneessä on toimintaa ensimmäisen kerran.

Auttaisiko venekuskin vaihto?
Muutaman potkun jälkeen kala antautuu veneen vierelle ja saa vapautensa. Emmehän me nyt jokea tyhjäksi halua kalastaa. Hieman reilu kilon hauki jatkaa elämäänsä joessa. Muutama merkitsevä katse veneessä ja vaihdamme veneen kuljettajaa. Valtteri hyppää veneen puikkoihin ja kaasuttaa ylös jokea.




 Seuraavana päivänä Valtteri halusi näyttää miten lohestetaan ja hyvinhäs se onnistui. Herra souti kädet rakoille mutta kaloja ei kuulunut. Kertoi virrassa soutamisen olevan aika raskasta hommaa.

Pakko nostaa hattua Valterille suorituksesta. Ei soutanut vain yhtä kertaa, vaan monta kertaa ja monena päivänä.
Onhan se kokemuksenakin aika metkaa soutaa kosken kuohuissa vaikka aika korkealla vesi olikin koko viikkomme aikana. Toisaalta varmaan hyvä, että ensimmäinen lohestuskerta oli soutuolosuhteiltaan helpohko ettei tarvinnut varoa niin kovin paljoa kiviä.




















Viikon puolivälissä lähdimme ajelemaan autolla joen vartta ylöspäin ja kävimme seuraavassa suvannossa. Paikka löytyi helposti ja joenrantaan johti hyvät rappuset. Joku oli rantauttanut ison lohen ja jättänyt sen pään joen rantapuskaan kepin nokkaan. Kyseessä oli reipas kympin lohi. Aika tolloa perata kala siihen rantaan ja jättää kalan pää haisemaan siihen pusikkoon. Rappusten yläpäässä olisi ollut roskis.

Ylemmältä suvannolta saimme molemmat elämämme ensimmäiset perhoharjukset. Samalla ne olivat ensimmäiset jalokalat perholla.



No, me saimme taas harjuksia tuoltakin paikalta. Illan viilentyessä ja hämärtyessä emme enää lähteneet väylälle. Päätimme kokeilla onneamme rannalta. Ahvenet ja harjukset pitivät mielenkiintoamme yllä.

Samalla saimme molemmat hyvää perhotreeniä. Ainakin minulla perhonheitto on vielä tosi kankeaa.

Illat tuolla olivat uskomattoman miellyttäviä. Ei mäkäräisiä, lämmin leppeä ilmavirtaus piti t-paitakelin aina auringonlaskuun asti.

Seuraavalle päivälle piti keksiä jotain uutta ja mielenkintoista. Lempeän suvannolta ylävirtaan väylään laskee joki. Kartasta katselimme sopivia paikkoja kalastella tuota jokea. Paikalliset sanoivat siellä olevan vain harjuksia ja joitain taimenia. Meille kyllä mittaharjus kelpaisi.














Ajoimme joitain kilometrejä, ehkä kymmenen - kaksikymmentä kilometriä. Iso osa matkasta oli heikohkoa metsätietä. Pari kertaa pysähdyimme ja kalastimme tien alittavan puron mutta pieniä harjuksia oli purot pullollaan, ei isompia kaloja.

Harjus, mutta liian pieni.
Kuvan etualalta ja sillan kohdalta saatiin myös harjuksia.


Jatkoimme matkaa ylemmäs jokivartta. Porot pitivät meille seuraa. Ne eivät olleet niin säikkyjä kuin ne tienvarsien porot.

Olimme toiveikkaita kalantulon suhteen koska tapasimme myös valkoisen poron. Halusimme uskoa, että se muuttaisi kalastuksemme saamapuolelle.



 Tovin kuljettuamme helppokulkuisessa metsässä ja rämmityämme rantapusikoissa löysimme tavoittelemamme kosken ja suvannon. Kaloja kävi pintomassa ja odotukset olivat korkealla.

Heittelimme Valtterin kanssa aluksi pieniä lippoja ja vaappuja. Joitain hentoja ja varovaisia tärppejä oli. Vaihdoin perholitkaan ja pieneen lusikkauistimeen. Pari heittoa kosken loppuliukuun ja iso harjus pamauttaa puskien alta kiinni perhoihin. Tietysti myöhästyn vastaiskussa ja kala häviää kunnon roiskaisun saattelemana joen syövereihin. Muita tapahtumia ei suvannolla olekaan.

Syömme eväät, juomme juomat ja lähdemme tassuttelemaan takaisin autolle. Mäkäräiset ovat löytäneet meidät.

Muita kalastajia ei näy mutta heidän jälkeensä jättämiään roskia löytyy kyllä. Harmi, ettei täälläkään jakseta viedä roskia pois vaikka ne kannetaan metsään. Kevyempihän ne pois on kantaa kun autolta nuotiopaikalle!








Tuon kosken reunalta, tuolla kivellä kalastellen sain reissun parhaan tärpin. Jäi kaivelemaan. Tännekin pitää päästä uudelleen.













Kun ei kerran kala purrut viehettä ajattelimme lähteä kokeilemaan jos vaikka hilloja löytäisimme. No löytyihän niitä Ruotsin soilta.

Joku elukka oli päättänyt päivänsäkin sinne suolle. Luita oli hujanhajan. Onneksi näytti siltä, että surmatyön tekijä oli poistunut paikalta jo aikoja sitten.  Saisimme poimia hilloja ilman niskaan huohottavaa otusta.

Nam, herkkukultaa



Vielä viimeisen kokonaisen päivän aamuna lähdimme kokeilemaan josko se kala purisi oikein aikaisin. Melko viileää oli mutta kalaa ei meille aamulla suotu.


Päivällä taas ilma lämpeni ja kevensimme varustusta. Sisukkaasti yritimme, viehettä vaihdoimme ja kokeilimme eri soutulinjoja. Vaihdoimme koskia, vaihdoimme soutajaa, teimme taikoja, heitimme volttia, soitimme tällä väylällä kunnostautuneelle lohimiehelle Esa Harjunpäälle kysyäksemme neuvoa. Saimme neuvoja oikein paljon, kiitos Esa. Nyt oli miehistä kiinni kalantulo.
Auringonlaskuun asti (ei se kyllä oikein laskenut) soudimme ja tahkosimme kuin länkkäri spagettiwesternin loppukohtauksessa. Ei vaan tärpännyt, jäi kaivelemaan.


Tähän kuvaan on hyvä lopettaa. Tulee hyvälle mielelle, kun katselee kuvaa ja muistelee veden liplatusta veneen reunalautoja vasteen. Muistelee airojen narahduksia ja vapojen kärkien värinää ja niiauksia kun vaaput uivat kovempaan virtaan. 

Kyllä kalassa on mukavaa. Viikko kului liian nopeasti. Tuota Lempeän suvannon, Onnen koulun majoitusta voin suositella varauksetta ihan kaikille. Paikan omistajat ovat mukavia ja opastavat turistia tarvittaessa kalastuksessa, kalapaikoissa ja vaikka missä. 

Kotimatka alkakoon ja samoin kalastuksen uudet haasteet.

perjantai 20. toukokuuta 2016

VALTAKUNNALLINEN KALASTUSPÄIVÄ


Järvenpäässä Tuusulanjärven rannalla järjestettiin kuluvan vuoden Valtakunnallisen kalastuspäivän päätapahtuma.
Tapahtumaan osallistui lähes 700 oppilasta ja kuutisenkymmentä opettajaa/avustajaa luokkineen. Tapahtuma jakautui rastipisteisiin ja onkimiseen. Jokainen luokka kävi rastipisteillä tutustumassa ensiapuun, TJUK:n toimintaan, SVK:n pisteessä esiteltiin kalastusta harrastuksena ja yhdellä pisteellä aiheena oli kalojen tunnistaminen, kalojen aistit ja niiden sisuskalut.
Tapahtuma onnistui ainakin meidän tapahtuman järjestäjien kannalta hyvin. Aina toki löytyy parannettavaa mutta pääsääntöisesti ihan hyvin.
Seuraava linkki on ERÄ-lehden toimittajan verkkolehteen tekemä juttu tapahtumasta.
Tässä pari pakollista kuvaa tapahtumasta.

Ensimmäiset ilmoittautujat ilmoittautumassa.

Ensiapurasti valmistautuu.


Sutinaa naapuriteltalla.

Kalarastin havaintovälineitä, tuoretta Tuusulanjärvestä!

Mun luokkahuone tuon työpäivän ajan.


tiistai 21. heinäkuuta 2015

Crazy Cod Camp, Arnoya, Norja

Erilaisten sattumusten jälkeen päätimme lähteä kolmen ukon porukalla Crazy Cod Campille. Mukaan lähti Isäni, Valtteri ja minä. Reissusta tuli siis kolmen sukupolven kalareissu uskomattomien mahdollisuuksien kalavesien äärelle. Ennen reissua Crazy Cod Campin henkilökunta piti hyvin yhteyttä ja tiedotti mm. muuttuneesta lautta-aikataulusta.
Matka alkoi sillä, että kävimme hakemassa Isän mukaan Lahdesta ja siitä suuntasimme kohti Hotelli Kolaria. Yöpaikan olisi voinut valita vielä lähempää Norjan rajaa, vaikkapa Kilpisjärveltä.. kaikki majoitustilat olivat kuitenkin varattuja. Kolarista lähdimme kuitenkin seuraavana aamuna kohti Kilpisjärveä ja Saanatunturia.
Suuri ja mahtava Saana.

Saanan jälkeen alkoivat taivaanrannassa siintää lumihuippuiset vuoret. Tuntui siltä, että Määränpää olisi jo lähellä.









Jotain pientä Suomen maanteiden korkeimmalla kohdalla kuvatuna.







Skibotn tulikin hyvin nopeasti eteemme mutta sen jälkeen tuntui matkanteko hyytyvän. Aikaa paloi mutta kilometrit eivät tuntuneet vähenevän samaa tahtia kuin aika. Johtuiko sitten odotuksesta, malttamattomuudesta vai siitä, että kuskille tuli epäilys suunnitellulle lautalle ehtimisestä.
Arnoyalle lähtevän lautan satama.
Tiukkaa teki ja hitunen onneakin oli mukana. Edellinen lauttavuoro oli peruttu ehkäpä bensarekan lauttamatkan vuoksi. Lautalta nimittäin tuli vain bensarekka ja voisi kuvitella, että siihen lauttaan ei muita huolita. Seuraava lautta olikin sitten aikalailla tupaten täynnä. Olimme toiseksiviimeinen auto, joka mahtui lauttaan. Lautta otti tuolla kertaa 25 autoa ja viitisen henkilöautoa jäi vielä rantaa odottelemaan tunnin lautan tuloa takaisin uudelle kierrokselle.


Lautalla, mahduimme ja ehdimme kyytiin sittenkin.
 Edessä siintää Arnoya ja sen lumihuippuiset vuoret. Kovin on jylhän näköistä ja vesi niin kirkasta. Satamassa Reinoyn kyljen kupeella pikkuseitien parvi toivotti meidät tervetulleiksi merelliseen kalaparatiisiin.

Reiskahan meitä kuljetti :)

Reinolla pääsimme perille ja löysimme Crazy od Campin pärakennuksen ja mikä tärkeintä, sataman ja veneemme. Kuka sitä oikeastaan on kiinnostunut majapaikasta jos on mahdollisuus lähteä kalaan.

Nopea kamojen autosta purkaminen ja merelle. Sidoimme paksut monofiilisiimasta tehdyt tapsit kuitusiimojen jatkeeksi ja siiman päähän riittävän vahva viehelukko.  Suuntana pienvenesatama ja veneemme numero 4. Vene reilu 6m pitkä ja yli 2m leveänä tuntui tukevalta ja luotettavalta, moottori hallintalaitteineen oli tuttu Yamaha 60 EFI ja samoin LOWRANCEN 7" elite HDI kaikuplotteriyhdistelmä. Eipä tarvinnut pahemmin opetella laitteita. Kone tulille ja menoksi. Ensimmäisen reissun saldona oli nippu syöntikokoista seitä, keila ja turska. Valtterilla oli kasassa kolme lajia ja minulla yksi. Kämpille tulimme hieman puolenyön jälkeen. Aika kului siivillä.

Pienvenesatama ja Campin uusi kalanperkuukoppi. 













Ylös noussut kala oli keila, mateennäköinen kala.
Valtterilla tärppi





















Seuraavana päivänä heti herätyämme suuntasimme




edellisenä iltana löytämien paikkojen lähelle. Sei tuntui taas olevan liikkeellä. Havaitsimme pari Campin venettä suuntaavan ulkomerelle ja pitihän sitä lähteä peesaamaan. Hieman alkoi usko loppua kun mainingit kasvoivat kasvamistaan ja oma vatsa velloi ikävän tuntuisesti. Viitisen kilometriä Arnoyalta ulkomerelle löytyi pieni luoto, jonka yli mainingit löivät. Jutustelimme paikalle ehtineen venekunnan kanssa ja kerroimme peesanneemme. Eipä hätää, emme saaneet mukavalta venekunnalta haukkuja vaan kutsun seurata eteenpäin kun tuossa ei näyttänyt olevan kalaa. Olin jo aika vihreä naamaltani, vatsani protestoi pidemmälle lähtöä ja aloitin kalojen ruokkimisen. Ihmekös tuo, vatsa täynnä yrjöä, yrjöt mereen ja kalat saivat ruokaa. Jatkomme kalastusta vaikka edelleen heikotti. Hitto, ei anneta pienen mahanmyllerryksen haitata kalastusta. Kieltämättä hieman tuntui oudolta näin kokemattomalta nämä mainingit. Välillä hävisimme mainingin pohjalla aaltojen väliin eikä ranta näkynyt ja taas mainingin harjalla näkyi. Siinä välissä maininkeihin verrattuna toisesta suunnasta puhaltanut tuuli antoi pienempää aaltoa ja keikutti venettä toiseen suuntaan ja matalikko vielä lisäsi siihen omat mielenkiintoset kaksoissalkovinsa ja piruettinsa. Olin saanut tarpeekseni. Valtterikin sanoi: mennäänkö isi tonne tyynempään? Rispektit pojalleni! Valtteri keikkui veneessä ja hihkui aina kun otimme pienen loikan mainingin harjalta komean pärskeen säestyksellä.
Kämpille lepäämään, parin tunnin levot ja pikkasen ruokaa ja takaisin merelle koko porukalla. Heti sataman aukosta päästyämme saimme muutaman sein ja peräperää pari kissakalaa. Itse sain 6,5kg ja 86cm, Valtteri 4,5kg ja 76cm kokoisen kissakalan. Molempien kissakalaelämänpisteet ropsahtivat lokeroon. Kalojen perkuu ja nukkumaan. Sunnuntai oli taputeltu.


Maanantai valkeni parempivointisena. Suuntasimme ensin tankkaamaan veneen ja olihan sitä menovettä ehtinyt palaa jo aika lailla. Nelisenkymmentä litraa nieli veneen tankki. Tankkauksen jälkeen lähdimme kokeilemaan Arnoyan toista päätä ja siellä paikkaa Store Moldforvika. Aamulla ei juuri ollut maininkia tai tuulta mutta päivänmittaan mainingitkin kasvoivat ihan kiitetävästi.



Kalastelimme matalahkossa rantavedessä runsaiden seiparvien seassa. Pari turskaa ja parisenkymmentä seitä tuli saaliiksi. Valtteri teki turskaenkkansa 2,5 kg. Toivottavasti se vielä paranisi lähemmäs kymppiä tai ylikin. Toivotaan, että pääsemme ulkomerelle muiden venekuntien vanavedessä.

Päivät kuluivat ja kalastustunteja kertyi.




Keskiyön aurinko mökkimme ikkunan takana oli mieliinpainuva.

Päivät kuluivat maisemia ihastellessa ja usein kalastuspäivät venyivät sopivan mittaisiksi. Kalaa saimme ihan hyvin kotimaan mittapuun mukaan mutta hieman ihmetytti muiden venekuntien todella kovat saaliit, joista vain osa tuotiin rantaan.. näin meille ainakin sanottiin. Alkuviikosta keli oli mainio ja hieman menetimme otollista kalastusaikaa pällistellessämme maisemia ja kiusatessamme pikkukaloja. Kyselimme vinkkejä ja neuvoja suurempiin saaliisiin ja ilahduttavasti muut niitä jakelivatkin. Yksi venekunta toi rantaan herkullista kissakalaa oikein roiman annoksen. Saimme tietää myös tuon kyseisen kissakalapaikan koordinaatit.

Mainitsin tuolla aiemmin maisemista ja siitä, että niitä tuli pällisteltyä jopa hieman kalastuksen kustannuksella. Laitetaanpa tähän pientä kuvakimaraa aiheesta.



Naapurikämpän porukka lähdössä merelle







Arnoyan pohjoispään rannat näyttävät aika hankalilta rantautumispaikoilta. Eipä kyllä ollut lupaa rantautuakaan  minnekään muualle kuin omaan satamaan. Veneen vuokrausehdoissa kiellettiin moinen omatoiminen häsläys. Toisaalta ymmärrettävää, ei ole hauskaa jäädä luodolle laskuveden ajaksi odottelemaan.

Saaren pohjoispään turskat olivat ruskeampia kuin muualta saadut. 




































































Tuosta saaren pohjoispään vedenalaiselta hyllyltä Valtteri rikkoi turskaennätyksensä ensimmäisen kerran. Saaren pohjoispää oli mielenkiintoinen paikka kalastaa. Mahdollinen saaliskirjo oli todella monipuolinen. Runsaasti pallasta, turskaa ja pikkuseitä pallaksen ravintona. Me emme pallasta tuostakaan löytäneet. Kyseiselle paikalle pystyi menemään mikäli aallot olivat kohtuulliset. Paikan virtaukset olivat aina todella voimakkaita ja mikäli joutui jostain syystä liian lähelle rantaa tuli liian jännät oltavat. Toisaalta rantojen lähelle piti mennä jos halusi kalastaa heittämällä pilkkiä seiparven sekaan. Suurempaa kalaa olisi kuulemma ollut tarjolla kauempana rannasta isolla karikolla vetouistellen tai jollain isolla kalajigillä uistellen.


Perkuujätteet piti viedä veneellä satama-altaan ulkopuolelle ja kipata mereen. Hieman aluksi arvelutti moinen määräys mutta ensimmäisen kippauksen jälkeen homman luonne selvisi. Isot lokit söivät mitä saivat ja mm. kissakalat hoitelivat pohjaan vajonneet rippeet. Päivän saalis oli muutaman kilon turskia ja nippu parin kilon seitä. Osa jäi hieman alle 2kg mutta suurimmat olivat karvan päälle. Nuo jäivät suurimmiksi seiksi, joita reissulla tavoitimme. Taas alkoi päivä kääntyä kohti iltaa ja oli aika mennä lataamaan akkuja seuraavaa kalapäivää varten. 
Taas yksi kaunis ilta vuonolla.
Uusi aamu toi uuden suunnan ja lähdimme saaren eteläosiin koluamaan paikkoja. Ensimmäinen reissu CrazyCodCampissä tarkoittaa sitä, että kaikki paikat ovat outoja ja osa kalastusajasta menee paikkoihin tutustumisessa. Toisaalta ihan kauheasti se ei haittaa, koska veneilykin on kivaa ja maisemat todellakin hivelevät verkkokalvoja. Koko päivä uisteltiin pallaksen kiilu silmässä eikä nykyn nykyä. Heitimme toivomme pallaksen suhteen ja päätimme Valtterin kanssa keskittyä muihin lajeihin.  Nähtiin kuitenkin joku risteilyalus ja aika isoja kalaparvia kaiussa. Pienehköä seitä ja turskaa kävi veneessä C&R. Pakko siirtyä syvempiin vesiin. Saimme kuitenkin yhdeksi päiväksi oppaan mukaan. Ole-Petter Pedersen lupautui lähtemään paikkoja esittelemään ja hänen paikoilta löytyikin sitten neljästä - kuuteen kilon turskia. Keli oli vaan hieman liian kova, ei päästy kaikille suunnitelluille paikoille. Matkanteko muuttui möykkyiseksi. Oli kuitenkin kiva, kun ei tarvinnut huolehtia veneestä ja saatiin Valtterin kanssa vaan kalastaa.



TUPLATÄRPPI ja molemmat kalat ylös... Ensimmäistä kertaa elämässä oppaan kanssa kalassa ja varmaan vois lähteä joskus muullonkin. Suosittelen noiden vesien ensikertalaisille palkkaamaan oppaan päiväksi tai puolikkaaksi.

Jälleen uusi päivä ja uudet kalapaikat. Tuolla vuoroveden mukaan pinnan alla tai näkyvissä olevan luodon lähistöltä saimme ensituntuman isompaan kalaan. Painoa ja jumputusta tuntui pilkissä eikä ylöstulohalija ollut. Koukku kuitenkin irtosi kalasta vastavedosta huolimatta. Kyseinen Arnoyan avomeren puoleisen rannan matalikon ympäristö oli melko suosittu paikka kalastusturistien keskuudessa.



Saman matalikon lähistöllä löysimme valtavia kalaparvia alle sadan metrin vedestä. Parvet ulottuivat lähes pinnasta pohjaan asti. Pintavesi kiehui kun seit söivät pinnassa ja sein alapuolella näkyi isompia kaaria. Enne tavoittaneet siimanpäähän niitä suurempia. Väärä taktiikka.. nyt tiedämme mitä pitää tehdä. Mutta oli niitä pienempiäkin kaloja mukava kelailla ja useiden metrien syvyydestä seurailla mikä kala on tulossa.




Levien runsautta saaremme rannoilla ihastelimme moneen otteeseen. Rakkolevät ja muut olivat upean värisiä ja reheviä. Ei yhtään ihme, että kalat voivat hyvin ja niitä on paljon. Rakkolevän seasta pengoimme esiin kaikenlaisia pieniä rapuja, kilkkejä tms. öttiäisiä, joita emme olleet Valtterin kanssa aiemmin nähneet.

Rannoilta löytyi myös tuulenkaloja. Ovatkohan isotuulenkaloja vai pikkutuulenkaloja, en osaa sanoa. Tuulenkaloja oli kuitenkin erittäin suuret määrät rannoille ajautuneena. Seiåarvet ahdistelivat noita pieniä nättejä kaloja pitkin vuonoa. Ruokaa siis riittää kaikille ravintoketjun osille.



Rakkolevähän olisi ollut kuivattuna mainiota kalamaustetta.





Tuulenkala




















Yhtenä päivänä kävimme saaren toisella puolella olevassa kaupassa täydentämässä juoma- ja perunavarastoja. Melko erilaista oli hoitaa kauppareissu veneellä ja ihastella maisemia.. jälleen. Samaisessa kaupassa jouduin käynään ihan reissun alkuvaiheessa autolla kun ensimmäisen päivän veneen keinutus ja vellominen oli liikaa vatsalleni. Ennen kuvan lumihuippuisia vuoria piti kääntyä menosuntaan nähden oikealle toiseen vuonoon. Siellä kauppa sitten oli ja ihan riittävästi varustettu kauppa. Kaupan valikoimina olivat ihan peruselintarvikkeet. Tuoretta leipää ei tosin ollut joka päivä tarjolla.



Muutamaa päivää ennen synttäreitäni, tuon kauppapäivän iltana päätimme Valtterin kanssa lähteä saarelta löytyviä lampia kokeilemaan. Ennakkotiedustelun perusteella tarjolla olisi taimenta ja nieriää. Aikamme saaren rantaa käveltyämme ja lampaita seurailtuamme saavuimme Ole-Petterin vihjaisemalle paikalle ja tuosta aloitimme nousun ylös vuoren rinnettä. Lampaita saarella laidunsi melko paljon. Vaikutti siltä, että lampaat oli karsinoitu jollain tavalla ja laumat eivät päässeet suuressa määrin sakoittumaan. Osa lampaista laidunsi autojen seassa satamassakin ja osa taas vuoren rinteillä.



Saaren rannat olivat matalakasvuista varpua ja heinää. Siellä täällä mereen laski lumien sulamisvesista muodostuneita pieniä koskia. Mainioiota juomapaikkoja lampaille ja meille. Vesi oli todella kylmää ja hyvänmakuista eikä vatsakaan mennyt sekaisin juomastamme vedestä.


Tuota solaa kohti aloitimme nousumme kohti pohjoisia jalokaloja. Vuoren laki on hieman alle tuhannessa metrissä. Nousimme muutaman sata metriä merenpinnasta ylöspäin ja tottumattomalle melko jyrkän rinteen nouseminen oli melko raskasta. Aikamme vaivaiskoivikossa polkua etsiskeltyämme saavutimme lammet. Kohtaamamme näky oli ainakin meille uskomattoman kmea. Veti sanattomaksi, kädet tärisivät ja polvet löivät loukkua. 


Joka puolella lampea pelottoman tuntuiset nieriät kävivät pintomassa, niitä tuntui olevan rannan kasvustojen seassa vaikka kuinka paljon. Ensimmäiset heitot lipoilla antoivat vihaisia tärppejä ja hetken ravistuksia.. irti. Tuolla paikalla oli lukuisia lampia toisiinsa kytkeytyneenä. Lammet saivat vetensä vielä ylempänä olevasta isommasta lammesta ja kaikki tuo on todennäköisesti suurelta osin sulamisvettä jäätiköiltä.




Muutama kala saatiin ylös asti ja ovatpa ne kauniita. Mielestäni nieriä on yksi kauneimpia lohikalojamme. Lampien kalakanta vaikutti kääpiöityneeltä. Suurempia mulahduksia tai kaloja emme havainneet eli lampien kalakanta kestänee muutaman kalan eräksi ottamisen. Enne kiivenneet korkeammalle koska tuonkin lammen kalastaminen oli herkkua. 


Ihan yks kaks kun olimme aikamme toikkaroineet lammen äärellä huomasimme kellon olevan 03.23. Sisäinen kellomme oli sekaisin ja virtaa tuntui riittävän vaikka kuinka paljon. Olimme kiivenneet ja kalastelleet viitisen tuntia ja paluumatkakin pitäisi vielä jaksaa. Muutaman tunnin kuluttua olisi tarkoitus vielä lähteä merelle hyvin levätyn ja nukutun yön jälkeen...



Nieriälampi ja korkeammalla kuvaajan selän takana muutama sata metriä ylemmäs vuoren rinnettä olisi ollut kuulemma vielä parempi lampi, jossa on isompaa taimenta ja nieriää.. Niemen takana, kukkulan katveessa on se toinen parempi kalapaikka, joka pitäisi käydä kokeilemassa..

Lampaat olivat aamupalalla meidän tallustaessamme kohti majapaikkaa. Paluumatka tuntuu aina pidemmältä kuin menomatka. Olisiko syynä pitkä valvominen vai kulkijan nälkä lampaiden aterioidessa?


Polkua edetessämme meitä tervehti kolmen lampaan pieni lauma. Valtteri katsoi hetken kolmikkoa ja totesi: toi on varmaan se suvun musta lammas! Oli miten oli, lampaat saattelivat meidät autolle ja joskus viiden kieppeillä olimme takaisin majapaikassa. Seuraavana aamuna.. tai siis muutaman tunnin kuluttua taas vesille veneellä eikä väsyttänyt yhtään. Voi jos olisi ollut työaamu!

Seuraavana aamuna olimme tietysti taas kalassa. Avustuksella löysimme mukavan paikan ja tuplatärpit olivat todellisuutta. Molemmilla kiinn +5kg turska. Kerrankin sai veivata kädet hellinä.


Valtteri kasipuolikas turska. Samalla kelauksella tuli sivukoukussa 2,5 kilon keila. Yhteissaalis Valtterilla siis 11kg sadan metrin syvyydestä. Ihan itse kelasi kalat pintaan, rispektiä sisukkuudesta. Valtterin kommentti kelauksen lomassa oli "tämä on nyt sitä CrazyCodia"


CrazyCodCampin kalusto on erittäi merikelpoista Kvarnoy-merkkistä alumiinivenettä. Hieman vajaa kuuden metrin rungolla, pari metriä leveänä se soveltuu mielestäni hienosti jäämeren olosuhteisiin. Konetehoa olisin kaivannut hieman enemmän. Yamahan 60hv oli pikkasen alakanttiin noihin veneisiin.




Satama, jossa veneet ovat odottamassa kalastajia. Alakuvassa meidän veneeseen noussut suurin kala 20,5kg ja 130cm mittaisen turskan pyrstö. Kuvassa ylempi pyrstö on ruijanpaltaan ja kokoa sillä oli reilusti yli 40kg.


Reissun suurin kalamme oli turska 20,5kg, 130cm ja Valtterin ennätysturska parani lähes joka päivä aina suuremmaksi ja suuremmaksi. Valtterin ennätys turska on kooltaan 8,5kg, kissakalan ennätys on meillä molemmilla 6,5kg. 
Seuraava video on tuon reissun suurimman turskan väsytysvideo. Lisää videoita pyrin saamaan jatkoksi kunhan ehdin editoida.  



Paluumatka kotiin on jatkokirjoituksen arvoinen. Matkamme oli tyssätä luontoäidin temppujen vuoksi aivan kokonaan. Jatkoa siis seuraa...

Aika kauan kesti ennen kuin jatkoa tähän seurasi mutta ei tarina yhtään huonommaksi sen vuoksi muuttunut. Odotellessamme Lauksundin satamassa meidät kotimatkalle noutavaa lauttaa puhelimeni piippasi tekstiviestiä ja kappas! Viikon reissun isäntämme ilmoitteli kotimatkamme varrella jossain Kafjordenin rinteeltä lähteneestä maanvyörymästä, joka on katkaissut tien Skibotniin. Mahtavaa palvelua ja huomioimista CCC-leirin väeltä. Ilmoittelin muille lauttaa jonottaville, jotka olivat samaan suuntaan menossa tästä pienestä hasteesta reitin varrella.
Saaamamme ohjeen mukaan meidän pitäisi ajaa Olderdaleniin ja ottaa sieltä lautta Lyngseideniin.

Tie suljettu maanvyörymän vuoksi.

Reilun tunnin odoteltuamme lautta saapui ja matka jatkui. Tämähän saa jo seikkailun tunnusmerkkejä!



Tihrustelimme matkan etenemistä välillä autojen seassa ja välillä kaikenlaisista lautasta löytyvistä luukuista. Saatiin aika kulumaan ja matka jatkui kohti kotia.










Sumuiset vuoret saattelivat lauttamatkaamme kohti Skibotnia ja samaa reittiä pitkin takaisin kotiin.










Vuonna 2001 lähdimme isäni kanssa Norjan turneelle, kiersimme Suomineidon käsivarresta pohjoiseen pitkin Norjan rannikkoa, yövyimme teltassa ja mökeissä. Suomeen palasimme neidon niskan kohdalta ja suuntasimme kohti Lemmenjokea, jossa yövyimme tuttavien luona. Menomatkalla kävimme Kutturassa Multatunturin kupeella eräällä kultakaivauksella. Asustelimme kammissa toisen tuttavan luona muutaman päivän ja kaivoimme kultaa. Emme löytäneet kultapölyä kummempaa. Ivalojoki antoi harjuksia ja niitä oli kiva paistella leirissä.
Tämä reissu tehtiin vuonna 2015 ja samassa paikassa, missä tuo ylläoleva kuva on otettu otettiin isän kanssa yhteiskuva Kilpisjärven rannalla tuolloin vuonna 2001. Nyt reissussa mukana oli vielä Valtteri.

Nämä yhteisreissut ovat ihan mukavia. Vuonna 2016 tehtiin kimppareissu Tornionjoelle ja siitä pitää kirjoittaa seuraava tarina.