torstai 15. maaliskuuta 2012

Johan kävi tsäkä!

Asiahan vaatii oikein blogipäivityksen. Näyttää siltä, että olen saanut oikein  Suomen Vapaa-Ajattelijoiden suurvisiirin ansiomerkin.. eikun tossahan lukeekin että Suomen vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö on myöntäjä ja lätlä on suurkalastajan ansiomerkki. Siis tarkoittanee jonkinlaista työn sankaria. Tuleepahan taas jotain ommeltavaa kalastusliiviin ja voi polleena esitellä lätkää Keravanjoen hauille ja suutareille.




Virallisesti siis oikein suurkalastaja. No, totuus paljastuu kun luet blogistani tätä tekstiä vähän eteenpäin ja tutkit seuraavaa kuvaa ja vielä tutustut aiempiin kirjoituksiini muistaakseni helmikuulta 2011 ja sieltä juttua Airiston suunnan pilkkireissulta. Tuossa postauksessa on kuva tarjolla tästä kauden 2011 rasvaeväisestä petokalasta. Otin myös ruutukaappauksen Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestön nettisivuilta  virallisesta tuloslistasta aktiivivälineiden osalta. D-sarjan voitto tarkoittaa sitä, että tuo kala on omassa ryhmässään (D) ilmoitusrajan ylittävistä kaloista prosentuaalisesti suurin tai jotain sinnepäin. Tähän on ihan kiva päättää kalastuskauden 2011 kirjoittelu ja odotella avovesikautta.