tiistai 8. toukokuuta 2012

Kausi 2012 on virallisesti avattu

Kävimme vapun tienoilla wappuajelulla onget auton takokontissa, tietty. Ajattelimme tehdä pienen rundin Tsadissa ja tutkailla muutamia paikkoja ihan muuten vaan..
Eräälle lammelle päästyämme Valtterin kohoa vietiin heti siiman oiettua ja nuori herra nosti näytille ruutanan. Välittömästi saimme toisen tärpin ja Roosa taisteli vapa natisten ja siima viheltäen pitkin vedenpintaa. Hillittömän taistelun jälkeen rannalla neidin käsissä oli isomus. Oikea jytky :). Kuvat kertokoot enemmän.

Minäkin kunnostauduin yhdellä pienellä ruutanalla mutta hei, eihän se koko ratkaisevaa ole.

Kalamaratonin ja Kellokosken kalastuskauden alun lähestyessä näyttää siltä, että hommia olisi harrastuspuolellakin ihan kunnon työpäivän verran. Vielä hetken työllistävät nuo Kellokosken patoaltaan venepaikat ja niiden käytännön järjestelyt. Toivottavasti saa kaikki kevään systeemit hanskaa eikä ressi iske ;) Hei, kuka hullu ihan oikeesti stressais jostain muusta kun kalastuksesta?


Muuttelin hieman tuotaomaa lajikirjanpitoani kaudella 2012. En enää jaksa laskea vertailulukuja tms. Haen ainoastaan vuosifongoja ja elämänpisteitä. Suuremmista yksilöistä tulen lisäilemään tietoja tuohon oikealle puolelle. Henkilökohtaisena tavoitteenani on päästä kahdenkymmenen lajin paremmalle puolelle. Homman ei pitäisi olla mitenkään haastava, päinvastoin helpohko. Otan aluksi tuollaisen pienen tavoitteen ja katsotaan ensivuotta. Jospa silloin uskaltaisi ottaa vaikka  xx lajia. Erinomaista kalastuskautta kaikille kalastaville, kireitä siimoja kalakavereille, ja toivotan paljon kalaonnea kaikille erilaisissa kalakilpailussa mukana oleville vastustajille.