perjantai 8. kesäkuuta 2012

Yllätyksellinen kalareissu

Juteltiin poikani Valtterin kanssa, että lähdetän pikaiselle pistolle tuohon "kotivedellemme" Keravanjoelle. Heitettiin virvelit autoon, kamera kaulaan, kalastusliivit päälle ja kammettiin itsemme autoon. Ensin kävimme pällistelemässä kameran kanssa Kaukasten patoaltaalla padonalusta. Kalastushan tuossa padonalusessa on kielletty mutta nyt siitä pelasteltiin taimenia ja kirjoja padon yläpuolelle.



Normaalitilanteessa vasemmanpuoleinen kalatie kuohuu koskena ja kuvan kiviä ei ole näkyvillä. Oikeanpuoleisessa kuvassa näkyvät kivet ovat myös normaalitilanteessa veden alla. Noista kivien koloista sain pyydettyä käsin jenkkikirren. Normaalisti niin eloisa ja tappelunhaluinen kaveri jäi käsiini kolmannella yrittämällä. Kala sai vapautensa takaisin padon parempivetisellä osalla. Näillä paikoillahan on kalastuskielto mutta olimme siirtämässä kaloja osakaskunnan kanssa parempaan paikkaan.





Hiekkatien alittava kalojen kalatiehen liittyvä putkikin oli aika kuiva. Kahlasin putken läpi ja noin 30 sentin taimen otti komean pakoloikan jonnekin kivenkoloon. Putken koko pohja on mukavaa kivikkoa, jossa on kaloille jonkinlaisia lepopaikkoja.




Kuvassa kalatien alapuolista koskea lähes kuivana. Vasemmassa reunassa näkyy vanhan tehtaan betonimuuria ja aitaa. Koko tämä koskiosuus on kalastuskiellossa ja luvallinen kalastusalue alkaa kosken alapuolisen suvannon jälkeen. Kovasti on kiveä koskessa. Juteltiin enemmän kaloja padon päälle nostaneiden kanssa ja kertoivat, että suurin taimen oli noin 35 senttinen ja pienempiä oli muutama kymmenen. Lisäksi koskessa oli mukavasti kosken alle kipattua jenkkikirreä.





Kuvassa on vedenpinta alkanut jo nousta. Pikkuhiljaa koskikin pääsee normaalitilaansa ja kalat saavat taas olla rauhassa. Toivottavasti jokeen kotiutuneet taimenet lisääntyvät ja täyttävät joen. Odottelen toiveikkaana Kellokosken pohjapadon ja kalatien rakennustöiden alkua ja Haarajoen padon poistumista historiaan. Haarajoen osalta riittäisi toimiva kalatiekin.





Poistuimme Valtterin kanssa koskelta ja suuntasimme muualle saman joen varteen. Valtteri nappasi hauen ja havaitsimme kymmenittäin taimenia ja kirjolohia mutta rasvaevälliset eivät olleet halukkaita yhteistyöhön. Aina ei voi voittaa mutta olihan niitä joessa kirmaavia kaloja mukava katsella. Harmi, että kuvien ottaminen tilanteesta ja tunnelmasta on aika hankalaa.


Paikanvaihdon jälkeen huomasimme lukuisia luikeroita rantapenkassa ja matalassa vedessä. Valtteri aloitti luikeroiden keräämisen kouraansa ja itsekin pari poimin vedestä kouraani. Ihmetykseni oli kohtuullinen kun huomasin otuksella ympyräsuun ja reikiä molemmilla puolilla päätä. Luikerolle löytyi muistin syövereistä nimi pikkunahkiainen.



Nahkiainenhan se ei oikein voi olla, kun on se Kellokosken patokin ja kolme metriä pystysuoraa betonia. Vaeltava nahkiainen on siis poissuljettu. Laitoin kuvan naamakirjaan ja kyselin varmistuksia sieltä ja kas! Markku Myllylä totesi otuksen olevan mahdollisesti juuri tuo epäilty. Kotona tutkimme otusta lisää ja aika lierolta se kyllä vaikutti. Lierommalta kuin pyytäjänsä (molemmat pyytäjät).





Kuvassa näkyy ympyräsuu jotenkin ja pään sivun seitsemän reikää. Noita saisi olla aika paljon jos olisi tarkoitus vaikka voissa paistaa tai savustaa. Muut pikkunahkiaiset jätettiin jokeen kasvamaan ja tämä 11,9 sentin yksilö otettiin mukaan. Saimme lieroista tarpeeksemme ja siirryimme autolla seuraavaan paikkaan.



Ihmettelimme jonkun melko suuren uiskentelua tuossa kuvan keskellä näkyvällä matalikolla. Hiippailimme lähemmäs ja hirvittävä haukihan se. Selkä puoliksi pinnalla se loiskutteli vettä mennessään. Valtteri olisi halunnut heittää uistimen sen nenän eteen mutta kielsin. Ilman peruketta vieheen menettäminen olisi enemmän kuin varmaa. Tyydyimme katselemaan ja manaamaan ettei mukana ollut perukkeita. Tunti hurahti ja lyhyeksi kaavailtu reissu venyi useamman tunnin mittaiseksi. Nyt oli pakko lähteä takaisin. Tännehän pääsee aina uudestaan :)

torstai 7. kesäkuuta 2012

Kalamaraton 2012


Nyt pitäisi löytyä kun oikein kahdella navilla mennään! Todellinen syy kahteen naviin oli minun laitteen yllätyksellinen jumittuminen juuri maratonin alla. Peltuhumma laukkasi hyvissä ajoin kohti paria treenipaikkaa ja vielä toimi molemmat laitteet.



Kalamaraton 2012 oli meidän mielestä pieni askel eteenpäin lajimäärässä mutta tekniikassa kehityimme ison harppauksen. Enää emme kirmanneet nuorten karitsojen lailla maratoonereiden etujoukoissa, vaan siirryimme ihallitus rauhallisesta alkulaukauksen jälkeen kohti ensimmäistä kalapaikkaa. Joku kilpakumppani taisi soitellakin siinä alkuryntäyksessä ja kysellä kuulumisia.



Kalamaratonjoukkueemme oli Paavo ja minä. Aloittelimme Vanhikselta niin kuin moni muukin joukkue. Saimme ihan mukavasti peruslajeja ja vimman kanssa tuskailimme tosissamme.


Sieltä täältä nyittiin kohdekalaa ylös mutta, meillä vimmat olivat oikeita vimpuloita ja läiskähtelivät takaisin veteen eivätkä pysyneet koukussa kiinni. Päätimme jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen ja kelata onget sisään. Kommentoin kuitenkin rehvakkaasti Paavolle että katsos, kun vielä kerran annan kohon liukua tuossa muutaman metrin niin otan sen vimman. Ja kas, vimpa läiskähti Pornaistenlaiturin nurmikolle. Joskus käy näinkin.


Nyt nostimme onget ja jatkoimme seuraavaan paikkaan hauen ja sorvan perässä. Hieman näyttivät tutut paikat muuttuneilta kun rakennustyöt olivat saneet tiejärjestelyt sekaisin. Molemmat lajit tulivat kuitenkin melko mukavasti ylös. Tässä vaiheessa lajeja oli 10. Matka jatkui kohti Honkaluotoa kuittaamaan kellonaika kymmenen lajin osalta.


















Seuraava kohdekala oli mustatäplätokko ja mustatokko. Täpläotus oli helpohko mutta yllättävä. Tulokaslaji on näemmä menestynyt hyvin vesissämme koska niiden koko ja yksilömäärä on kasvanut silminnähden. Mustatokko ei napannut tutulta paikalta ja siitä tuli ensimmäinen pummi. Ei saatu muiltakaan tutuilta paikoilta, pahus.









Allikkosalakka saatiin kaikille tutuilta Viikin lammilta. Seuraavaksi hoidimme pistepussiimme ruutanan ja sen kaverin hopearuutanan. Nämä olivat helppoja lajeja. Noo, mitä nyt hopearuutana jäi saamatta 2010. Vuoden 2011 maratoniin emme osallistuneet. 



Seuraavana kolmipiikki ja kymmenpiikki. Piikkikaloja vilisti jaloissamme ja vähäpiikkiset tulivat ylös mutta kymppipiikit väistelivät hienosti. Ei tuolta paikalta tullut oikeastaan mitään uutta vaikka realistiset mahdollisuudet olisi ollut pariin peruslajiin. 



Siirtyminen seuraavaan paikkaan oli edessä. Ilta alkoi hämärtyä eli kohteena oli kuha. Kuha tuli mutta liian pieni. Olisi saanut kuhilus kasvaa pari senttiä. 


Paavo nappasi kuitenkin kivan hauen.. tai tarkoitus oli kirjoittaa Paavolla oli kiva väsyttely hauen kanssa. Kokeilimme muitakin paikkoja kuhalle mutta huonolla menestyksellä.

 
Yökalastus ja se kuuluisa lirkkiminen oli edessä. Siirryimme erääseen paikkaan ja naps, naps, naps, naps pieniä lirkkikohteita nassahteli koon 30 koukkuihin. Laskeskelimme, että meillä olisi realistiset mahdollisuudet pariinkymmeneen lajiin. Tuomaristo oli kuitenkin jyrkkänä ja tunnistamani täplätön pikkukala oli kolmen muun samanlaisen otuksen kanssa mustatäplätokon poikasia eikä mustatokkoja. Täysin turha kohde tuo ei ollut koska kivisimppu nosti pistetiliä. Kuvittelimme kalapussissamme olevan myös hietatokon, ei vaan ollut. Protesti, joku mustatäplätokko oli syönyt sen saalispussissamme! Huutava vääryys!




Viritimme kertakäyttögrillin. Paavo tarjosi makkarat ja täytetyt patongit. Kylläpä maistui namille. Hieman jänskätti grillin sytytyksen jälkeen kun virkavalta ajeli sapelitaksilla taukopaikkamme läheltä. Olisivat voineet puuttua leirimme touhuihin.



Tovin torkuttuamme autossa päätimme kirmata innokkaasti törön ja turvan perään.. Kaarsimme kärryllämme sopivalle parkkikselle, nappasimme aamiaista tms. tai no, jotain ruoan tapaista nassuun. Olo oli aika ryde mutta ei auta. 

 
Kisa on kesken. Marssi alas rantaan ja matoa koukkuun. Pummi. Vesi oli korkealla ja korkeanveden törötekniikka ei ollut hallussa. Pitää siis harjoitella. Tästä suuntasimme vielä Vanhikselle paria lajia tavoittelemaan. 
 
Ai että lämpimästi paistava aurinko tekee kumman raukean olon nukkumattoman yön jälkeen. Suvannolla oli muitakin kalastelijoita ja kalastelijoiden ihmettelijöitä.

 
Vielä viimeiset rypistykset ja Honkanummen miellyttävä kirrekohellus oli edessä. Järkyttävää seurata kuinka proteiininkiiltoiset silmät leiskuen pälyillään naapurikalastajaa ja tärisevät kädet asettelevat syöttejä koukkuun. Kävi mielessä Stadiongen idea ja merkitys. Jos voittaja nykii vaikka 30 kiloa kirreä kylmälaukkuunsa ja pakastaa ne. Jessus kun on varmaan herkullista kun on neljättä viikkoa massutettu kirreä paistettuna, keitettynä, savustettuna, friteerattuna, halstrattuna, loimutettuna, uunikalana, kylmäsavustettuna, suolattuna, tönkkösuolattuna ja lopun heitetään härskiintyneenä roskikseen. No eipäs olla liian kriittisiä. Tuohan on jokamiehen onkitapahtuma, jonka tarkoitus on avata kaikkien ei-niin-tosissaan-lajikalastavan kausi. Kuka muuten ihan tosissaan kalastaa tai lajifongailee? Jos liian tosissaan suhtautuu katoaa kaikki hupi. Vakavissaan voi toki kalastella ja hoitaa välineet hienoon kuntoon.

 
Eihän se kokkikaan halua huonoilla välineillä tehdä ruokaa tai elektroniikka-asentaja huonolla ruuvimeisselillä availla laitteiden koteloita. Yritän sanoa, että vakavissaan harrastava panostanee välineidensä laatuun, tarkoituksenmukaisuuteen ja tavoitelaji(e)n hyvään tai perinpohjaiseen tuntemiseen. Tosissaan kalastaa mielestäni ammattikalastaja. Parempi että kalastaa tosissaan, koska siitähän hänen pitäisi saada elanto. 



Kuvassa eri joukkueiden Kalamaratonissa saatuja kaloja. Kuinka monta tunnistat? Todennäköisesti joku meni minullakin hutiin tuosta "tunnistuslistasta".

 
1. kivinilkka
2.kivisimppu
3.toutain
4. pasuri
5. sorva
6. hopearuutanan
7. ruutana
8. kuha
9. toutain
10. salakka
11. siika
12. suutari