Merellä, järvellä ja joella. Suomenlahdella, Tuusulanjärvellä ja Keravanjoella.

Lämmin tuuli henkäilee ja lupailee kuhia ja niitähän on liikeellä. Porvoon merialueella olivat muutkin kalastavat löytäneet oikean spotit ja kuhaa oli hauen ohella kivasti liikkeellä. Kippari napittaa horisonttiin ja löytää parhaat ajolinjat.

Välillä väisteltiin isompia paatteja, ei otettu kontaktia.

Leppoisaa ja lämpöistä veneilyä hienossa säässä ja erinomaisessa seurassa. Valtteri on ensiluokkaista kalaseuraa. Siirryimme seuraavana päivänä kulttuurimaisemaan ihastelemaan lähijärven maisemia. Tärppejä saatiin ympäri järveä.

 Tuli hauki, ilme kertoo kaiken. Luulin vauraaksi kuhaksi. Haukeahan pitäisi osata arvostaa.. tämän kanssa yritin. Kala pääsi eräksi asti, fileoin ja tein ruodottomaksi parhaan kykyuni mukaan. Harjoitusvastustaja oli voissa paistettuna ihan OK, pari piikkiä iskeytyi kitalakeen. En ihan onnistunut ruotojen poistossa..

Valtterilla tärppäsi taas ja nyt oli toinen mittakuha tältäkin kalapaikalta saaliina. Varttikilon ahven oli jo tässävaiheessa saatu toiseltapuolen järveä.









Yritin vavalla puhkaista tuota tummaa pilvipeittoa. Melkein onnistui. Luontoäiti veti pidemmän korren ja poistuimme hämärän rajamailla pois pelipaikoilta vaikka muutama venekunta jäikin vielä onneaan kokeilemaan.

Takaisin joelle. Ah, hyttysparvet tervehtivät paksua nahkaani. Toivoin niiden tökkäävän kärsänsä kipeäksi. Jotenkin virtaava vesi viehättää. Siinä on jonkinlaista lumovoimaa, se muuttuu jatkuvasti, tuo mukanaan yllätyksiä. Löydätkö tuosta toisesta kovasta kalan? Juu, se löytyi siis helposti.

Joella olimme Roosan ja Valtterin kanssa. Mukana oli myös Tuukka poikansa kanssa. Valtteri oli epäkohtelias kalamies ja otti peräperää kaksi kirjolohta virvelillään. Muut jäivät tärpeille, kalat vetivät pidemmän korren. Vielä maistiaiskuva lämpimäisestä herkusta.

Vikan pilkkikeikan muistelua ja luiden sulattelua lämpimissä kotimaan vesissä.

Vika pilkkikeikka oli Lahden Vesijärvelle. Pilkkiporukka, johon liityimme oli nykinyt ja nyki jään päälle mukavankokoisia ahvenia. Me Valtterin kanssa päätimme ottaa vain yhden ahvenen ja ison kasan särkiä. Mukana reissussa oli Paavo ja Niilo tai me olimme heidän mukanaan.

Kalapaikalle kuitenkin tallustelimme aikamme mutta emme matkalla voineet vastustaa muutaman reiän poraamista.

Saamamiehen tyylinäyte ja poseeraus tuossa alla.

SIIRRYTÄÄN HYISILTÄ JÄÄLAKEUKSILTA SULAN VEDEN PÄÄLLE KELLUMAAN

Lähdimme äitienpäivänä äidin muistamisjuhlallisuuksien jälkeen Porvoon suuntaan. Vene vesille ja kaasua! Ajelimme ja ajelimme ja tuli nälkä!

Ihan yksin ei saatu makkaraa järsiä ja leipää mussuttaa. Lokki huusi vieressä nälkäänsä ja janoansa. Mitään ei kuitenkaan annettu.

Ruokailun jälkeen päätimme aloittaa ihan kunnon kalastuksen. Roosan tyylinäyte ja saavutukset puhukoot puolestaan. Haukia oli liikkeellä nälkäisenä ihan mukavasti. Ensimmäinen hauki 1,6kg pääsi uimaan punnituksen jälkeen.

 Seuraava hauki olikin jo Roosan uusi haukienkka 3005gr! Jee, molemmilla lapsosilla haukiennätys alkaa nyt samalla kiloluvulla. Tästä on hyvä tavoitella seuraavaa etappia.

Valtterilla on aika reteät kalamiehen otteet hommissa. No, onhan hänellä jo kokemusta muutama vuosi monipuolista kalastusta. Näistä tunnelmista oli kiva lähteä kohti kotia ja seuraavaa kalareissua!

JOKI KUTSUU!

Kellokoskella saatiin kausi avattua ja on hyvä keskittyä hiukan omiin juttuihin. Avajaisista kuvia osoitteessa www.ottipaikka.net. Sunnuntaina päätimme lähteä pystyttämään uutta ilmoitustaulua Jokinotkon parkkipaikan kupeelle. Samalla ihailimme kahta uutta roskista, jotka on hankittu yhteistyössä Jokinotkontien tiehoitokunnan kanssa. Kalastuskunta toivoo, että kaikki roskat päätyisivät mielummin roskikseen kuin jokeen tai maahan. Kuvassa myös uusi ilmoitustaulu.

Lapset kalastivat kun isä hikoili lapionvarressa. Onneksi kaivuuhomma oli pieni ja isäkin pääsi kalastamaan. Valtterin kirjolohi oli kilon kala ja isän ahven 360grammaa. Ihan kiva saalis molemmille. Roosa jäi tälläkertaa ilman saalista. Onneksi kaikki saavat maanantaina savustettua kirjolohta ja voissa paistettua nahatonta ahvenfilettä. Tyhjennän samalla pakkasesta kaikki ahvenet muurikalle paistumaan. NAM! 

Minnepä kalaan seuraavaksi? Mitäköhän tuolla joenmutkan takana piilee? Niin ja onhan tuolla se yksi toinenkin joki tai puro vielä kokeilematta.. There is a river somewhere!

Kevätjäillä pilkillä

Kalassa on kiva käydä vaikka ei paljon saalista saisikaan. Saaliin korvaa aurinko, hiljaisuus ja se, että voi vaan olla ajatustensa parissa ja ihmetellä. Ajatus lepää... joo mutta muutama kilo komeita ahvenia olisi ihan tervetullut bonus.

Jospa lähdetään liikkeelle ihan alusta. Tarkoitus oli ihan pikaisesti tuoda mökiltä puukuorma kotiin ja tulla samantien kotiin. Melkein onnistuttiin. Lauantaina aamulla lähdimme tuttavaperheen kanssa kohti itää. Aurinko heräili, nousi ja paistoi. Aurinkorasvaa nassuun ja tummat lasit silmille. Odotukset olivat korkealla niinkuin aina kalaan lähdettäessä. Kalamieshän on ikuinen opportunisti.

Järven päällä hohtava hanki oli lähes koskematon. Kettujen ja jänisten jälkiä risteili saarten kupeilla ja selkien yli. Muita pilkkijöitä ei näkynyt, ei näkynyt edes vanhoja pilkkiavantoja. Naapurin verkot olivat ainoat elonmerkit jäällä.

Eloa oli myös verkkoihin tarttunut. Haukia ja lahnoja. Suurin hauki oli hieman vaille 3kg.

Pilkkivä seurueemme kolme lasta ja kolme aikuista kairailivat reikiä tasaisin välein lähisaaren ympäri. Hiljaista tuntui olevan jään alla. JHään päälä oli vilskettä ja vipinää kuin korvatunturilla pahimman sesongin aikana :) Muutamassa paikassa mormuskavavan hentoa kärkeä hieman heiluteltiin.. jotain elämää oli jään alla.

Kuljettiin, kairattiin ja pilkittiin ja taas sama uusiksi.

Välillä kavimme heittämässä hernekeitot naamariin ja taas takaisin jäälle.

Kokeilimme vanhoja uusia paikkoja, saatin vinkkejä...

ja eipä aikaakaan, kun Valtteri nykäisi tyylilleen ominaisella tavalla viileästi kommentoiden "mulla taitaa olla joku tuolla kiinni" ja siimaa avannosta lappaen jäälle. Kohtuullinen mormuskointisyvyys oli tuolla paikalla n.5 metrin huitteilla. Pikkusormen mittainen kiiski pyristeli koukussa.

Saatiin kaikki uutta intoa reikien kairailuun, ja eipä aikaakaan kun jäällä sätki toinenkin pikkusormen mittainen kiiski. Voi tätä kalantuloa!

Ilta jo alkoi hämärtyä, ilma viilentyä ja sauna oluineen kiinnostaa enemmän kuin sormenmittaiset kiisket, joita oli tuon päivän aikana tullut kokonaista kolme kappaletta.

Ihan ilman kalaa ei kuitenkaan jääty. Kyllähän kiiskikin kala on ja siitä kai saa hyvän kalakeiton liemen. Mutta ne kalat uupuvat kalakeitosta eikä kolmesta pienestä kiiskestä varmaan saa edes liemitarpeita. Naapurin verkoista saatu hauki fileiksi ja folioon. Takan hiilloksella kala kypsäksi ja nassuun. Tarinan ja reissun lopuksi pieni kuvakimara. Sauna odottaa, pitää rientää.

Mikä hauskinta, kotiin saavuttua ja tavarat purettua ihmettelin outoa kajoa taivaalla. GHämmästyksekseni huomasin revontulet! Näitähän piti heti kuvata kun en ole ennen täällä etelässä revontulia nähnyt.

 

2013 ja ensimmäinen pilkkireissu

Aamulla varhain ennen auringonnousua kääntyi kulkuneuvon keula kohti Emäsaloa ja tuttuja pilkkipaikkoja. Kumma kyllä miten tutut paikat ovat kuitenkin pikkasen tuntemattomia kun kalaan lähtee totutusta porukaste poikkeavalla kokoonpanolla. Enkä tässä nyt tarkoita, että kuvissa näkyvät henkilöt olisivat poikkeavia muuten kuin huumorintajunsa ja oudon masokistisen harrastuksensa vuoksi, tai mistäs sen tietää. Voihan joku porukasta nauttia kovinkin vaikkapa itseensä neuloilla tökkimisestä tai muusta sellaisesta... you never know!

Perille päästyämme hapuilimme kamat kasaan. Salamavalojen läiske auttoi ja kovin paljoa tavaraa ei jäänyt parkkikselle. Sanomattakin on selvää, että jokainen porukasta oli unohtanut taskulampun kotiin!

Olihan siellä kieltämättä pikkasen hämärää. Kameran salama paljastaa kalakaverit. Nuo kiiluvat pisteet kuvassa ovat pilkkihaalarin heijastimia.










Tovin tarvottua ja kalapaikkojen lähestyessä alkoi aamukin sarastaa. Vielä oli hieman liian hämärää kuvaamiselle ilman salamaa.

Istuttiin alas, kairattiin reikä ja annettiin lämmön haalarien sisällä tasaantua. Hajaannuimme sopivasti ja haimme ahvenparvia. Vielä ei muita pilkkijöitä näkynyt. Kotvan siinä kesti ennenkuin ensimmäiset ahvenet tulivat moikkaamaan minun reiälleni.

Reissun saldoksi muovautui lajirintamalla kolme lajia: särki, ahven ja kiiski. Ahvenet olivat sopivan kokoisia ja joillekin seurueemme jäsenelle niitä kertyi muille jaettavaksi asti.

Itse saamani suurin ahven oli alle 300 gramman raitapaita mutta asiallinen ruokakala kuitenkin. Näitä samoja ja vähän pienempiä kertyi loppujen lopuksi ihan mukavasti. Kotona punnittu putsattua, nahatonta herkkua kertyi kilon verran. NAM! Ahvenet on tätä kirjoitettaessa jo syöty.
 

Samalla reissulla harrastettiin tietysti kalabongausta eli fisun fongausta eli lajikalastusta. Lajit tulee tarkasti dokumentoida, mitata ja kuvata. Kuvassa fongari Vesa kuvaa särkeä.