Aamulla varhain ennen auringonnousua kääntyi kulkuneuvon keula kohti Emäsaloa ja tuttuja pilkkipaikkoja. Kumma kyllä miten tutut paikat ovat kuitenkin pikkasen tuntemattomia kun kalaan lähtee totutusta porukaste poikkeavalla kokoonpanolla. Enkä tässä nyt tarkoita, että kuvissa näkyvät henkilöt olisivat poikkeavia muuten kuin huumorintajunsa ja oudon masokistisen harrastuksensa vuoksi, tai mistäs sen tietää. Voihan joku porukasta nauttia kovinkin vaikkapa itseensä neuloilla tökkimisestä tai muusta sellaisesta... you never know!
Perille päästyämme hapuilimme kamat kasaan. Salamavalojen läiske auttoi ja kovin paljoa tavaraa ei jäänyt parkkikselle. Sanomattakin on selvää, että jokainen porukasta oli unohtanut taskulampun kotiin!
Olihan siellä kieltämättä pikkasen hämärää. Kameran salama paljastaa kalakaverit. Nuo kiiluvat pisteet kuvassa ovat pilkkihaalarin heijastimia.
Tovin tarvottua ja kalapaikkojen lähestyessä alkoi aamukin sarastaa. Vielä oli hieman liian hämärää kuvaamiselle ilman salamaa.
Istuttiin alas, kairattiin reikä ja annettiin lämmön haalarien sisällä tasaantua. Hajaannuimme sopivasti ja haimme ahvenparvia. Vielä ei muita pilkkijöitä näkynyt. Kotvan siinä kesti ennenkuin ensimmäiset ahvenet tulivat moikkaamaan minun reiälleni.
Reissun saldoksi muovautui lajirintamalla kolme lajia: särki, ahven ja kiiski. Ahvenet olivat sopivan kokoisia ja joillekin seurueemme jäsenelle niitä kertyi muille jaettavaksi asti.
Itse saamani suurin ahven oli alle 300 gramman raitapaita mutta asiallinen ruokakala kuitenkin. Näitä samoja ja vähän pienempiä kertyi loppujen lopuksi ihan mukavasti. Kotona punnittu putsattua, nahatonta herkkua kertyi kilon verran. NAM! Ahvenet on tätä kirjoitettaessa jo syöty.
Samalla reissulla harrastettiin tietysti kalabongausta eli fisun fongausta eli lajikalastusta. Lajit tulee tarkasti dokumentoida, mitata ja kuvata. Kuvassa fongari Vesa kuvaa särkeä.
