Pari päivää Norjassa vuonokalassa

Kesäkuun alku kärvisteltiin käytännössä vesisateessa. Muutama pilkahdus Aurinkoa silti saatiin mutta siitä ilmeisesti perheen naisväki saikin idean etsiä sääkartalta lämmintä ja aurinkoista. Olimme Valtterin kanssa Porvoon suunnalla kalassa ja veneilemässä kun puhelin soi ja ehdotettiin pohjois-Norjaan lähtemistä. Siellä kun näyttäis olevan lämpimämpää ja aurinkoista... En viitsinyt heittäytyä poikkiteloin.

Maanantaina aamulla aikaisin käänsimme Subarun keulan kohti Oulua ja ensimmäistä majapaikkaa. Oulu oli aurinkoinen ja antoi viitteitä parantuvasta kelistä. Poliisikin seisoi pulskana torin vierellä.

Oulussa ilta ja yö ihmeteltyä oli aika suunnata kaaran keula kohti Tromsaa. Tornionjoki näyttäytyi houkuttelevana lohiveneineen ja yhdessä kohdassa pysähdyttiin kalastustarvikeliikkeessä kuuntelemassa juttuja. Lohensoutu pitää joskus kokeilla. Olen lohijuttuja pyrkinyt välttämään koska lohen puraistua paluuta ei ole.









Ohitettiin napapiiri ja kuvattiin tämäkin virstanpylväs. Tehtiin perinteisen kaavan mukaan. Kuvattavat huiskivat mäkäräisiä ja hytisivän kylmässä tuulessa. Lyhensin kameran sulkimen aikaa, että saisin pysäytettyä liikkeen.



Muonion kieppeillä lompsotteli ensimmäinen poro vastaan ja tietysti keskellä tietä. Mitään käsitystä ei nykynuorisolla ole liikennekäyttäytymisestä. Porohan piti tietysti kuvata ja kuvaan on ihan pakko saada mukaan osa autoa. Ihan perinteistä porokuvaa en saanut. Perinteisessä poroturistikuvassa on auton sivupeili, poro ja maantietä.

Tie seuraili jokea mukavasti mutkitellen mutta maisemat olivat ihan oudon näköisiä vaikka vasta 12 vuotta sitten viimeksi täällä ajelin.

Tietä jatkui ja jatkui ja jatkui. Tientekijöillä on ollut aika homma tehdä niin kovin suoraa tietä. Eipä se meitä iloisia lomalaisia haitannut. Ihailtiin maisemaa, napsittiin kuvia ja seurailtiin puskia seuraavien porojan varalta. Porot ovat jollaintavalla autoilijaystävällisempiä kuin hirvet, ne eivät ole koskaan ainakaan minun autoni eteen tulleet puskasta hillittömällä vauhdilla. Paremminkin toikkaroivat ja ruokailevat tienvarressa.

Sain houkuteltua kuvaan koko matkaseurueen poislukien tietysti minä. Siinä silmä lepää.. maisemassa ja matkaseurassa :)

Tietä siis jatkui ja jatkui aina vieraille maille saakka. Ennen rajanylitystä pysähdyimme Saanan juurella, nostimme hänelle hattua ja kehotin lapsia suhtautumaan häneen kunnioituksella. Kilpisjärven kaupassa on muuten (tietojeni mukaan) edullisimmat vieheet seille ja turskalle. Muutenkin siellä oli hyvä valikoima kohtuuhinnoin kaikenlaista kalastustarvetta ja retkeilytavaraa. Kaikenlaista roinaa tarttui taas mukaan.

Aika paljon oli sulamisvesiä vielä lumena eli komeasti vesi virtasi kallioilta alas jokiin ja mereen.

Pysähdyimme hieman Skibotnin jälkeen eräällä levähdysalueella. En lintuja kovin hyvin tunnista mutta olisikohan ollut meriharakka melko rohkeana parin metrin päässä. Olikohan pesä jossain lähellä?

Samaisella levähdyspaikalla oli tärkeä muistutus lohiloisesta ja kalastusvälineiden desifiointitarpeesta. Kävin desifioimassa, koska en ollut vielä tuossa vaiheessa varma tulisinko kalastamaan joissa vai pelkästään meressä. Joku kuitenkin väitti, että välineet tulisi desifioida vaikka kalastaisi vain meressä. No, samapa tuo. Desifioitu on joka tapauksessa.

Tuntien ajon jälkeen pääsimme perille Tromssaan ja hotellille. Istuin aika kauan huoneen ikkunassa ja katselin maisemaa. Molemmista ikkunoista avautui melko mukavat näkymät.

Nukkumaan ja aamulla virkeänä kalaan. Hotellin vastaanotosta kyselin vihjeitä ja yllätyksekseni eräs virkailija kertoi käyneensä eräässä paikassa nimeltä Straumhella kalassa. Paikka osoittautui erittäin kalaisaksi ja paikallisten suosimaksi kokoperheen piknikpaikaksi. Norjalaisilla oli mukana virvelit, kertakäyttögrilli ja filtti. Rakensivat leirin, kalastivat ruokakalat, söivät grillattua seitiä, kalastivat lisää eli ämpärillisen ja lähtivät kotiin. Paikalliset viettivät paikalla muutaman tunnin. Me vietimme paikalla koko normaalin kalastuspäivän eli noin 10 tuntia. Straumhellan koordinaatit ovat 69.55833°N ja 018.72946°E. Silmiinpistävää oli se, että koko piknikkallio oli silmiinpistävän siisti. Grillinjämiä tai muuta roskaa ei juurikaan ollut. Pelkäänpä pahoin, että jos täällä kotimaassa olisi samanlainen, yhtä suosittu ja monipuolinen paikka olisi kallionkolot tungettu täyteen kaikenlaista roskaa. Suuri hatunnosto naapureillemme norjalaisille oman ympäristön huomioonottamisesta. On meillä vielä matkaa... Sen minkä jaksat kantaa kalapaikalle, jaksat kantaa tyhjänä eväskääreenä pois ja roskikseen.

Päästiin tuolle Straumhellan kalliolle, kiivettiin yli mäen ja eteemme avautui vuonon kapeikko. Vuorovesi oli nousussa ja alle kiloiset eli noin 40 cm seitit parveilivat jalkojemme juuressa jyrkän kalliopenkan vieressä, rakkoleväpuskien kupeella. Valtterin jalkojen eleddä parin metrin päässä oli noin 8 metriä vettä.

Ensimmäinen heitto ja ensimmäinen seiti rannalla. Tälläkin paikalla seitit kiehuttivat valtavina parvina merta syömällä pinnasta pientä tuulenkalaa. Ruokakaloiksi otetuilla oli mahat pullollaan tuota seitin herkkua. Kiehuvaan seitiparveen heittämällä ja pinnassa kelaamalla oli saalis taattu.

Oheisesta videopätkästä näkee hyvin pinnassa ruokailevan seitin määrän. Näistä vesseleistä päätyi trangiamme pannulle viisi taatusti tuoretta kalaa. Ongelmallista oli paistaa kalaa kun teki mieli heittää viehettä mereen syönnin ollessa päällä. Oli hermo koetuksella!

Virtaus koveni ja veden pinta nousi. Muutaman kerran kävi mielessä mitä pitäisi tehdä jos tuonne putoaa... vesi oli +6°C ja huima virtaus. Valtteri veteli seitiä ylös huimaa vauhtia ja näytti nauttivan joka hetkestä. Välillä pidettiin taukoa ja lepuuteltiin käsiä. Kalastus alkoi tuntumaan käsissä. Seiti on hyvä pistämään hanttiin varsinkin pitkältä kelattaessa.

Kirkkaassa vedessä on mukava kalastella. Pohjan levät ovat kuin paraskin perennapenkki ja kalat näkee siimanpäässä jo kaukaa. Lisäbonuksena saa katsella kotimaisen mittapuun mukaan suuria kaloja luonnonakvaariossa.

Piutteet ensimmäisen päivän kalastukselle olivat kalantulon ja maisemien kannalta erinomaiset. Jotenkin teki mieli suurempaa kalaa. Venettä emme tälläkertaa halunneet lahteä vuokraamaan. Suurempaa siis pitäisi löytää mutta rantapaikalta.

Tämä Straumhella on erinomaisten liikenneyhteyksien varrella. Hurtigruten seilasi ohi ja samoin erilaiset rahtilaivat. Rannat ovat riittävän syviä eli vieheen kelaaminen takaisin on helppoa ja rakkolevät eivät kiusaa.

 

Ensimmäisen kalastuspäivän päätti NATOn kahden hävittäjän yliäänilento kalapaikan yli. Nousuveden muuttuessa laskuvedeksi kalantulo hiljeni muttei loppunut kokonaan. Kello alkoi jo olla lähellä iltayhdeksää ja oli aika lähteä hotellille. Seuraavana päivänä olisi tarkoitus käydä kaupungilla kävelemässä ja tutustumassa paikalliseen Jäämeren kalojen akvaarioon. Samalla voisi käydä paikallisessa kalastustarvikeliikkeessä kyselemässä vinkkejä.

Toinen kalastuspäivä alkoi akvaariokierroksella ja pari mukavaa lajia antoi kuvata itseään.

Saimme paikallisesta kalastustarvikeliikkeestä hyvän vinkin. Matkaa tuonne oli enemmän kuin ensimmäisen paivän paikalle mutta mitäs sitä kilometrejä laskemaan. Paikka näytti erinomaiselta. Suuret lokkiparvet hakkasivat vettä ja samanlainen seitiparvien mellastus näkyi ylös penkalle asti.

Hyvin nopeasti Valtteri veti ensimmäiset seitit rannalle. Kala oli hieman kookkaampaa kuin edellisessä paikassa. Suurimmat yksilöt olivat pikkasen päälle kilon.

Maisemakuvastakin voi havaita kalapaikan luonteen. Ensin on kohtuutasainen hyllu, jossa vettä rannassa metri ja värivaihdoksen kohdalla jo muutama metri. Tummassa kohdassa pohja putoaa johonkin pariinkymmeneen metriin. Kalapaikkana tämä on hiemen haasteellisempi. Viehe piti heittää syvän päälle ja kelailla sieltä pois tartuttamatta leviin.  Jos halusi vajottaa pilkkiä syvemmälle ongelmaksi muodostui penkan ja pohjan terävät pohjakivet. Tuolle kohdalle lahjoitimme toistakymmentä pilkkiä.

Muutama aika rajukin tärppi saatiin. Pari kertaa Valtteri pyysi apua kun kenkien pito ei riittänyt ja kala oli vetää miehen kivenpäältä mereen. Ylläolevassa videossa yksi painava otus kuitenkin antautuu ja saa vapautensa takaisin.

Tältä paikalta saatiinkin reissun ensimmäiset turskat. Valtteri veti tietysti suurimman, jonka paino oli 1,7kg. Kalaa tuli vielä hurjemmin kuin ensimmäisessä paikassa. Liekö syy pienemmän kalastuspaineen. Saimme olla kaksistaan tuolla rantaosuudella. Lähimmät heittelijän olivat muutaman sadan metrin päässä.

Itse kokeilin montako heittoa peräkkäin voi saada kalan kiinni ja rantaan. Kuudella heitolla kuusi kalaa oli paras saavutus. Tiedän, että näilllä vesillä se ei ole kovinkaan kummoinen juttu mutta mukavaa kuitenkin.

Näissä seuraavissa videoissa Valtteri tartuttaa reissun suurimman turskan ja vapauttaa sen.

Norja tarjoaa maisemillaan ja kalastollaan ehkä parasta merikalastusta, mitä voi rannalta tehdä.

Näihin kuviin ja suosituksiin voi suositella kaikille halpaa ja helppoa kalastusta Norjan vuonoissa. Kannattaa etsiä mahdollisimman suvä ranta, jossa vuorovesi aiheuttaa virtausta.

Roosa halusi myös kokeilla vuonokalastusta ja siihen tarjoutui mahdollisuus kymmenisen kilometriä ennen Skibotnia. Muutama heitto ja Roosa nosti reissun suurimman seitin 1,3kg rannalle jatakaisin uimaan.

Reissumme oli pikkuhiljaa taputeltu nippuun. So, get Your kicks on route 66. Tie 66 aakeella laakeella johdatteli meitä kohti kotia ja varustehuoltoa. Tästä on hyvä lähteä suunnittelemaan seuraavaa reissua.